Assyilla on tunnelmaa

Jos demotapahtumat kiinnostavat, on Assembly varmasti yksi ensimmäisiä nimiä, joka tulee tietoa hakiessa vastaan. Assembly (tai harrastajien kesken ”Assyt”) on Suomessa järjestettävä tietokone- ja demofestivaali ja jopa maailman suurin demoparty. Assemblyä on järjestetty 1990-luvun alusta lähtien, ja alun perin se liittyi yksinomaan demoskeneen ja oli demoskene-harrastajille suunnattu jokavuotinen tapahtuma. Tästä Assembly on kuitenkin laajennut ja kasvanut ajan mukana, ja nykyään genrehaarukka onkin kasvanut myös muihin tietokonepeleihin. Koska kävijät ovat pelaajia, on selvää, että suurimmalla osalla on tapahtumassa mukana oma tietokoneensa, jonka voi kätevästi yhdistää Assemblyn supernopeaan verkkoon.

Assemblyn suosio kasvattaa tapahtuman tarvetta

Siinä missä alussa Assembly oli vain kerran vuodessa järjestettävä demoparty, sai tapahtuman suuri suosio pian aikaan sen, että tapahtumaa alettiinkin vuodesta 2007 järjestää kaksi kertaa vuodessa: Assembly Winter kevättalvella ja Assembly Summer loppukesästä. Kumpikin tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa. Siinä missä Assembly Winter keskittyy enemmän pelaamiseen, on Assembly Summer pidetty edelleen demoparty-kulttuurin ja pelifestivaalin jatkajana.

Assembly ja kompot

Kuten muihinkin demopartyihin, myös Assemblyn ohjelmistoon kuuluvat olennaisesti kompot eli demokilpailut. Perinteisten kompojen kirjo kasvoi jo ysärin puolessavälissä, kun peruskompojen rinnalle otettiin myös pelikompoja. Kompoja pidetään eri kategoriossa, kuten tietokonegrafiikka, musiikki ja demot. Nykyään etenkin verkkopeleillä on olennainen rooli Assemblyillä. Lisäksi tapahtumassa nähdään laadukasta livemusiikkia ja muun muassa kuuluisia DJ:tä.

Kuinka suuri tapahtuma saadaan kasaan?

Assemblyn takana on yli 200 vapaaehtoisen voimin toimiva Assembly Organizing Oy. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuoden 1992 heinäkuussa Kauniaisissa, ja jo tuolloin 700 kävijän tapahtuma paukutti rikki rajoja suurimpana Suomessa koskaan järjestettynä demotapahtumana. Tämän jälkeen kävijämäärä vain jatkoi kasvuaan vuosi vuodelta, minkä johdosta tapahtumapaikkaakin jouduttiin luonnostaan siirtämään Kasavuoren koulukeskuksesta ensin Helsingin jäähalliin ja myöhemmin jo messukeskukseen.

Assembly saa osakseen myös kritiikkiä

Vaikka Assemblyn vastaanotto tapahtumana Suomessa on ollut tuloksista päätellen kiistattoman hyvä tapahtuman jatkaessa kasvuaan vuosi vuodelta, ei skandaaleiltakaan ole vältytty. Tapahtumaa on lähes perustamisestaan lähtien kritisoitu muun muassa kaupallisuudesta ja markkinoinnista, mikä houkuttelee osallistujia liikkeen ulkopuoleltakin. Demopartyt kun ovat yleensä olleet niin sanottuja sisäpiiritapahtumia, joista ei ole tiedotettu julkisesti.